Hääkuvauksen suunnittelun aloitan yhdessä hääparin kanssa. Käymme läpi mahdolliset toiveet ja paikat kuvauksen suhteen. Pyrin toteuttamaan hääparin toiveet ensisijaisesti, joskin tuon mielelläni perinteisten otosten ja hääparin toiveiden lisäksi omaakin näkemystä kuviin.
Hääpäivän kuvaus voidaan halutessanne aloittaa jo alkuvalmisteluista lähtien, joko kotonanne tai muualla. Monesti valmistelukuvista tulee hauskoja ja tunteita herättäviä, kun ne ovat vielä täynnä jännitystä ja odottamista.
Potrettikuvaukseen kannattaa varata ½ -1 h. Kun on rauhassa aikaa vaihtaa kuvauspaikkoja ja asentoja, ja kokeilla erilisia ideoita, tulee kuvista heti rennompi vaikutelma. Potrettikuvaus on hyvä ottaa esimerkiksi ennen vihkimistä tai heti vihkimisen jälkeen, tällöin on yleensä vielä meikit ja kampaukset hyvin ja loppuillan saa tällöin rentoutua ja juhlia rauhassa välittämättä enää kuvauksesta.
Potrettikuvausaika kannattaa ilmoittaa myös vieraille, jolloin myös he tietävät että hääpari on poissa jonkin aikaa.
Kuvat valmistuvat kahden viikon päästä häistä. Saatte kuvistanne värillisten lisäksi myös mustavalkoiset. Retusoin kuvat valmiiksi; teen niille tarvittavat värikorjailut, rajaukset ym. Valmiit kuvat ovat täydessä resoluutiossa ja postitan ne DVD:llä hääparille kotiin. Kuvien mukana lähetän teille myös salasanan, jonka avulla pääsette katsomaan netissä olevaa galleriaa kuvistanne. Kuvagallerian salasanan voitte antaa esim. kuvia haluaville sukulaisille jolloin he voivat itse käydä katsomassa myös mitä kuvia haluavat tilata. Pakettiin kuuluu myös kuvauksesta riippuen joko 4 tai 6 kpl 13x18 cm viimeisteltyjä, ammattikuvapaperille vedostettuja kuvia pohjukkeissa.
Kuviin saatte aina paketista riippumatta täydet oikeudet.
© Copyright 2007 Valokuvaaja Mirva Pelli. Web-suunnittelu: Kuvios.